UUTISET/NEWS
31.8.2010:
UUSI VUOSI AMORPHIKSEN TAHTIIN
:
23.8.2010:
16.8.2010:
9.8.2010:
DIMMU BORGIRIN TAMPEREEN JA HELSINGIN KONSERTTIEN LIPUT MYYNTIIN ENSI MAANANTAINA
Uutiset
31.8.2010:
UUSI VUOSI AMORPHIKSEN TAHTIIN
Amorphis esiintyy Pakkahuonella 31.12.2010. Yhtye julkaisee juhlavuoden kunniaksi myös uudelleen äänitettyjä helmiä.  Amorphis-yhtyeen 20-vuotisjuhlat jatkuvat Magic & Mayhem – Tales From The Early Years –julkaisulla. Levytys sisältää helmiä yhtyeen kolmelta ensimmäiseltä legendaariselta albumilta :Karelian Isthmus, Tales From The Thousand Lakes sekä Elegy  - nyt uudelleen äänitettyinä versioina Tomi Joutsenen toimiessa laulusolistina. Magic & Mayhem julkaistaan Suomessa 17. syyskuuta ja muualla Euroopassa syyskuun loppuun mennessä.   Amorphiksen juhlavuosi huipentuu joulukuussa tapahtuvaan Suomen suurimpiin kaupunkeihin keskittyvään kiertueeseen. Kiertue starttaa 9.12. Tavastialta ja päättyy uuden vuoden viettoon Tampereen Pakkahuoneella. Amorphiksen suosio Tampereella on suuri, ja viimeisen vuoden aikana bändi onkin esiintynyt sekä loppuunmyydyllä Pakkahuoneella että Sauna Open Air -festivaalilla.
Pakkahuoneella ennen Amorphista soittaa Ensiferum.
31. joulukuuta 2010 TAMPERE PAKKAHUONE (K18) (+ Ensiferum) Ovet 19.00, Show 20.00 Liput: 27.00 Tiketti ja Lippupalvelu
:
THE GODFATHERS KLUBILLA
Yksi 90-luvun taitteen tunnetuimmista brittirock-yhtyeistä, The Godfathers, teki paluun kaksi vuotta sitten ja nyt yhtye saadaan Suomeen kolmen keikan kiertueelle. Kiertue käynnistyy tiistaina 2. marraskuuta Tampereen Klubilta, jatkuen seuraavana iltana Helsingin Tavastialla ja päätyen torstaina marraskuun 4. päivä Turun Klubille. Liput konsertteihin tulevat myyntiin Tiketissä maanantaina 30. elokuuta.
Veljespari Peter Coyne ja Chris Coyne perustivat The Godfathersin vuonna 1985. Bändi tunnettiin ahkerana kiertueyhtyeenä, jonka maine sähäkkänä rock-kokoonpanona oli omaa luokkaansa. Bändiä on pidetty yhtenä aikakautensa parhaista liveyhtyeistä. The Godfathersin ”Hit By Hit” -esikoisalbumi ilmestyi vuonna 1986. Genrensä klassikoksi noussut ”Birth School Work Death” -albumi ilmestyi kaksi vuotta tämän jälkeen, sisältäen hitit ”Cause I Said So” ja ”Love Is Dead”. The Godfathersin raa’atkin sanoitukset ja kitaravoittoinen rocksoundi olivat kaivattu kontrasti aikana, jolloin Brittilistojen kärkisijoja hallitsivat synapop-yhtyeet. The Godfathersia pidetäänkin edelläkävijänä 90-luvun brittirockin nousukaudelle.
Klubi 2.11., liput 22e myynnissä Lippupalvelussa ja Tiketissä.
23.8.2010:
OVER THE RAINBOW LOKAKUUSSA
16.8.2010:
AIRBOURNE PAKKAHUONEELLE!
Keväällä kaksi loppuunmyytyä klubikeikkaa Suomessa soittanut australialaisbändi Airbourne palaa Suomeen jälleen syksyllä. Yhdeksi tämän hetken tiukimmaksi hard rock -bändiksi kehuttu yhtye esiintyy Tampereen Pakkahuoneella perjantaina 12. marraskuuta ja Helsingin Kaapelitehtaalla lauantaina 13. marraskuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin ensi viikon maanantaina 23. elokuuta.
Airbourne julkaisi maaliskuussa toisen albuminsa ”No Guts, No Glory”, joka oli arvostelu- ja myyntimenestys ympäri maailmaa. Levynsä julkaistuaan yhtye lähti saman tien päälle kiertueen merkeissä ja kesä on mennyt kiertäessä festareita. Yhtye esiintyi myös Metal Hammer Golden Gods -gaalassa Lontoossa kesäkuussa. Airbourne nähtiin kiertueensa merkeissä myös Helsingin Nosturissa ja Tampereen Klubilla maaliskuussa ja molemmat keikat myytiin nopeasti loppuun.
Vahvasti AC/DC-vaikutteista rockia soittavan Airbournen debyyttialbumi ”Runnin’ Wild” julkaistiin vuonna 2007. Veljeskaksikko Joel ja Ryan O’Keeffen luotsaama Airbourne on häpeilemättömän rokkaavan live-bändin maineessa ja päässyt lämmittelemään mm. Rolling Stonesia, Mötley Crüeta ja Motörheadia.
Airbournen Tampereen konsertti järjestetään yhteistyössä Partysan Productionsin kanssa.
KONSERTIT:
Pe 12.11.2010 Pakkahuone, Tampere (ovet klo 19)
La 13.11.2010 Kaapelitehdas, Helsinki (ovet klo 19)
LIPUT:
Myyntiin ma 23.8.2010 klo 9
Tampere: 34 euroa + mahd. toimituskulut, Tiketti ja Lippupalvelu
9.8.2010:
DIMMU BORGIRIN TAMPEREEN JA HELSINGIN KONSERTTIEN LIPUT MYYNTIIN ENSI MAANANTAINA
Maailman tunnetuin black metal -yhtye Dimmu Borgir saapuu kahdelle keikalle Suomeen lokakuussa. Syksyllä uuden albuminsa julkaiseva norjalainen metallipioneeri esiintyy Tampereen Pakkahuoneella torstaina 14. lokakuuta ja heti seuraavana päivänä Helsingin Kulttuuritalolla. Konserttien liput tulevat myyntiin Lippupalvelussa ja Tiketissä ensi viikon maanantaina 16. elokuuta.
Jo heti vuonna 1994 julkaistu ensilevy ”For All Tid” pohjusti Dimmu Borgirin kulttiasemaa tämän päivän black metal -suuntauksessa. Statuksen sinetöi vuonna 1996 ilmestynyt kakkosalbumi ”Stormblåst”, jonka ansiosta yhtyeestä tuli sen hetken huomatuin metalliyhtye. Yleisöpohjan laajetessa norjankieli vaihtui yleismaailmallisemmaksi englanniksi.
Vuonna 1997 julkaistu kolmosalbumi ”Enthrone Darkness Triumphant” toikin kansainvälista listamenestystä, isoja festivaalikeikkoja sekä näiden jatkona maailmankiertueen. Dimmu Borgirista tuli yksi black metallin suurimmista nimistä, jonka kuninkuusasema aggressiivisen, painostavan metallin edustajana vahvistui ”Spiritual Black Dimensions” (1999) ja ”Puritanical Euphoric Misanthropia” (2001) albumien myötä.
Yhtyeen edellisin albumi on muutama vuosi sitten julkaistu ”In Sorte Diaboli”, joka oli järjestyksessään yhtyeen kahdeksas. Hartaasti odotettu uusi levy ”Abrahadabra” julkaistaan syyskuussa ja bändi on itse kuvaillut sitä sanoilla ”we have created a beast”. Tämän kuvailun myötä sekä levyltä että syksyn keikoilta voi siis odottaa jälleen paljon.
Dimmu Borgirin Tampereen konsertti järjestetään yhteistyössä Partysan Productionsin kanssa.
KEIKAT:
To 14.10.2010 Pakkahuone, Tampere (ovet klo 19)
Pe 15.10.2010 Kulttuuritalo, Helsinki (ovet klo 19)
LIPUT:
37 euroa + mahd. toimituskulut / keikka
Myyntiin ma 16.8.2010 klo 9 Lippupalvelun myyntipisteissä, puhelinpalvelussa 0600-10-800 (1,83 euroa/min + pvm) ja 0600-10-020 (5,99 euroa/puhelu + pvm) ja netissä www.lippupalvelu.fi sekä Tiketin myyntipisteissä, puhelinpalvelussa 0600-1-1616 (1,50 euroa/min + pvm) ja netissä www.tiketti.fi
14.6.2010:
SAUNA OPEN AIR KERÄSI 23 000 RASKAAN MUSIIKIN KUULIJAA
Järjestyksessään seitsemäs Sauna Open Air -festivaali päättyi lauantai-
iltana 12.6. Kolmipäivinen raskaan musiikin iloittelu keräsi paikalle
Tampereen Eteläpuistoon yhteensä 23 000 korvaparia nauttimaan yhteensä
22 yhtyeen show’sta.
Juhlan pääesiintyjän virkaa toimitti legendaarinen KISS, jonka
visuaalisuus ylsi perinteisten maskien lisäksi lavarekvisiittaan,
jonka yhtye oli uusinut uudelle Sonic Boom -kiertueelleen. Biisilista
käsitti bändin takuuvarmat hitit sekä harvemmin livenä kuultuja
raitoja. Pommit, tuli ja savu sinetöivät KISSin lavashow’n.
Promoottori Jussi Santalahti oli tyytyväinen kiinnitykseensä: “KISS
antoi sen, minkä lupasi, täyden kattauksen glam-rockia, silmänruokaa
ja ison konsertin tunnelman”.
Saunan avajaispäivän torstain antia oli KISSin lisäksi myös mm. Steel
Panther, jonka glam-meno sifonkihuiveineen sai yleisön kädet, mutta
myös suupielet kohti taivasta.
Perjantain yksi odotetuimmista vieraista oli jo 80-luvun lopusta asti
heavymetallia takonut Danzig, ryhmänjohtajanaan Glenn Danzig. Toinen
konkarijoukkue Anvil toi bändin kolme rockveteraania lavalle näyttäen
nuoremmille miten 30 vuoden uran jälkeenkin rokataan täysillä. Bändi
on kuuluisa myös viihdyttävästä “The Story of Anvil” -elokuvastaan.
Erikoisherkkua oli tarjolla yleisölle lauantaina, kun metallistaroista
koottu HAIL!-yhtye saapui Saunaan. Kokoonpanossa soittaa jäseniä mm.
Sepulturasta, Testamentista ja Megadethista. Nähtiimpä lavalla myös
suomalaisväriä, kun Nightwishistä ja Tarotista tuttu Marco Hietala
asteli lauteille yhden biisin ajaksi.
Sauna Open Air on ollut aina myös kotimaisen metallin ja raskaan
rockin juhlaa. Nytkin yhdessä paikassa kolmen päivän aikana nähtiin
suomalaisia takojia 69 Eyesistä, Tarotin, Doom Unitin ja Amorphiksen
kautta Stam1naan.
Sauna Open Air -löylyt heitetään ensi vuonna 9.-11.6.2011.
:
SAUNA OPEN AIR 2010 -KUVIA
Tsekkaa kuvia Saunasta PartySan Productionin facebook-sivuilta!
12.6.2010:
STAM1NA POKKASI KULTALEVYN SAUNASSA
Stam1nan neljäs studioalbumi, Viimeinen Atlantis, on ylittänyt myynnissä kultalevyyn oikeuttavan rajan ja yhtye pokkasi kultalevyn hetki sitten Sauna Open Airin esiintymisensä yhteydessä!
:
SAUNAN LAUANTAIN MEET&GREET PERUTTU
Lauantain Meet&Greet PERUTTU sääolosuhteista johtuen. Pahoittelemme.
Saturday’s Meet&Greet CANCELLED due to weather circumstances. We apologize.
11.6.2010:
KISS @ SAUNA OPEN AIR 10.6.2010

KISSin show nostatti tunnelmaa Eteläpuistossa Sauna Open Air-festivaalin avauspäivänä torstaina. Tunnelma nousi kattoon myös KISSin osalta -kirjaimellisesti!




